Kunta tukemaan arkiliikuntaa

Liikkumisen tekeminen mahdollisimman helpoksi ja houkuttelevaksi vauvasta mummoon ja vaariin edistää kuntalaisten toiminta- ja työkykyä. Tiedämme tutkimuksista, että esimerkiksi esteettömät kävelymahdollisuudet ja luontoympäristöt kannustavat ikäihmisiä liikkumaan. Valtakunnallisesti on laskettu, että esimerkiksi kävelyn lisääminen 20 prosentilla tuottaisi yhteensä 3,3 miljardin euron arvosta terveyshyötyjä. On myös olemassa vahvaa tieteellistä näyttöä siitä, että pyöräilyinfrastruktuuriin kohdistettujen investointien hyöty-kustannussuhde on vähintään viisinkertainen. Hyöty tulee nimenomaan terveysvaikutuksista.

(Lähde: Tuki- ja liikuntaelinliitto TULE ry)

 

Kuntien rooli kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä lisääntyy lähivuosina. Esitämmekin että Teuvan kunta ryhtyy valmistelemaan seuraavia kuntalaisten turvallista liikkumista edistäviä hankkeita:

 

1) Tiilitien puuttuvan loppupätkän loppuunsaattaminen kevyen liikenteen väylänä,

 

sekä

 

2) Perälän Koskelan koululta Porvarintien risteykseen johtava kevyen liikenteen väylä (3,2 km) kantatie 67:n varrella.

 

Valmistelussa huomioidaan mahdollisimman laajasti hankeyhteistyö eri tahojen kanssa.

 

Tiilitie tarjoaa esimerkiksi Säntin alueelta suoran yhteyden keskustaajaman palveluihin, ja helpottaa ikäihmisten itsenäistä, turvallista pääsyä tarvitsemiinsa kauppa- ym. palveluihin. Samalla se lisää mahdollisuuksia terveyttä edistävään arkiliikuntaan. Yhdistävä kevyen liikenteen väylä kantatien varressa puolestaan lisää mahdollisuuksia mm. terveyttä edistävään arkipyöräilyyn.

 

 

 

 

Teuvalla 8.11.2021

 

 

Teuvan Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa